Joulun alla

Ulkona sataa vettä, mutta jouluvalot kaduilla ja kynttilät täällä kotona luovat lämpöä. Jouluun ei enää olekaan kuin viikko. Tuntuu ehkä vähän orvolta, sillä suurin osa vaihto-oppilaista on jo pakannut matkalaukkunsa ja lähtenyt loman ajaksi kotimaahansa.

Mutta minä olen ja pysyn täällä. Moni ihmettelee miksi. Musta mahdollisuus viettää joulu ja uusivuosi ulkomailla on kuitenkin kokemisen arvoinen. Kaikki keskitalven juhlat voin tämän jälkeen viettää visusti kotona, jos niin tahdon. Nyt kuitenkin haluan nähdä, mitä on joulu ilman pakkasta ja lunta. Miltä se maistuu ilman piparipullia ja riisipuuroa? Miltä se tuoksuu ilman kuusen neulasia? Ja miltä tuntuu, kun sitä ei vietäkään oman perheen parissa?

Joulusta tulee varmasti ihan erilainen kuin kaikista aiemmista. Veikkaan ikävän iskevän kovemmin hiljaisina pyhäpäivinä. Sara tulee tänne Santiagosta. Me ajateltiin rakentaa tänne kylmänkylmään asuntoon pieni yhteinen joulu. Yritetään parhaamme mukaan keksiä korvikkeita suomalaisille jouluruuille ja kokeillaan kaikkia espanjalaisia joulujuttuja. Rosollia ainakin pystyy tekemään. Ja Espanjan herkuista on kokeiltava roscos de vinoja ja turron de almendrosia.

Bib-Ramblan aukiolla on joulutori, jossa myydän muun muassa pikkutarpeita seimiasetelman ( =belen) rakentamiseksi. Täällä se on joulukuusta tärkeämpi kodin komistus. Torin keskelle on pystytetty suuri teltta, jonka sisälle on koottu juuri sellainen seimiasetelma. Ihmiset ihan jonottavat päästäkseen sisään katsomaan sitä. Lahjoja annetaan yleensä loppiasena, mikä täällä kulkee nimellä Día de Reyes Magos. Huomenna lähdenkin varmaan kaupungille vähän aistimaan jouluhumua.

Ihanaa, kun nyt alkoi kolmiviikkoinen loma. Luentoja on periaatteessa aina 22. päivään asti, mutta kaikki opettajatkaan eivät vaivaannu pitämään luentoja tietäessään opiskelijoiden suuntaavan jo kotikyliinsä. Eilen loppui espanjan kielikurssi. En tiedä, nousiko mun kielitaito tasoa ylemmäksi sen ansiosta, mutta ainakin muistan nyt paremmin aikamuodot ja epäsäännölliset verbit vaikkei ne vielä useinkaan puheessa tule luonnostaan. Onpahan sentään kuusi opintopistettä ja espanjan diplomi taskussa. Opettaja tarjosi meille kahvit läheisessä kavilassa, mikä oli mukava päätös kurssille.  

Just a perfect day

Kymmenen tunnin yöunien jälkeen tuntui kuin olisi liidellyt kevyesti läpi koko päivän. Facultad de filosofia y letrasissa on tällä viikolla meneillään konferenssi latinalaisesta kirjallisuudesta. Niinpä mäkin olin tänään tilaisuudessa, jossa puhui Ricardo Piglia, yksi tunnetuimmista maagisen realismin edustajista. Oli jännää kuunnella kirjailijaa, josta kahdella aiemmalla luennolla oltiin puhuttu niin paljon.

Kotimatkalla viima puri mukavasti luita ja ytimiä ja aurinko säteili. Suomen pimeyttä ei täällä kyllä ole ikävä. Granadan kadut on niin nättejä varsinkin nyt, kun joulu lähestyy ja kaikkialle on ripustettu koristeita.

Kotona kirjoitin työtä Lorca-kurssille. Tehtävänanto on aika erikoinen (toisin sanoen älytön) : Noin 10 sivun lyhennelmä jostakin Lorcan teoksen osasta. 10 sivuahan on kaikkea muuta kuin lyhennelmä! Tuntuu hullulta kirjoittaa lyhennelmä kaunokirjallisesta teoksen osasta, kun on tottunut kirjoittamaan analyysejä ja esseitä niistä. Olen valinnut yhden Lorcan runon ja kirjoittanut siitä nyt seitsemän sivua espanjaksi. Tehtävä tuntui ihan mahdottomalta aluksi, enhän aiemmin ole kirjoittanut juuri mitään espanjaksi. Eikä teksti lopulta mikään lyhennelmä ole vaan pikemminkin analyysi, johon on ollut pakko heittää joukkoon vähän omia runoiluja. Vielä pitäisi puristaa vähän tekstiä paperille ja korjata kieltä. En kuitenkaan ihan kauheasti jaksa stressata työstä, koska se ei edes ole pakollinen kurssin suorittamiseksi vaan sillä voi mahdollisesti petrata omaa koenumeroaan.

Illemmalla kävin kahvilla kahden espanjalaistytön kanssa, jotka myös opiskelevat Bellas Artesissa. Me mentiin Bohemiaan, joka on tunnelmallinen kahvila tässä ihan mun asunnon lähellä. Sen seinät on täynnä vanhoja elokuvajulisteita ja mustavalkokuvia entisaikojen filmitähdistä. Bohemian hämyssä, höyryävän teekupin ääressä hurahti muutama tunti kuin huomaamatta.

Barcelona

Luulenpa, ettei ole parempaa tapaa viettää neljän päivän viikonloppua kuin pakata reppunsa ja lähteä Barcelonaan. Niin me tehtiin kahden ranskalaistytön kanssa lauantaina. Ryanair jätti meidät Gironan lentokentälle, josta matka jatkui linja-autolla itse Barcelonaan. Meidän hostelli, Barcelona Dreams youth hostal, sijaitsi 20 minuutin metromatkan päässä keskusta, mutta oli muuten tosi hyvä. Melkein oli paremmat olot kuin omassa kämpässä. Säästettiin aika paljon rahaa siinä, kun kokkailtiin hostellin keittiössä ja ostettiin kaupasta päiväksi eväitä.

Jouluinen Barcelona lumosi meidät täysin. En ole pitkään aikaan nähnyt niin paljon ihmisiä. Liikkeellä taisivat olla niin turistit kuin jouluostoksia tekevät paikallisetkin. Ramblan varrella pantomiimikot jaksoivat tunnista toiseen viihdyttää ohikulkijoita. Pienissä häkeissä kaupan olevat kanit, undulaatit ja muut eläimet olivat kyllä surullinen näky. Ramblan viereinen mercado kaikkine herkkukojuineen, kalatiskeineen ja hedelmämyyjineen oli käymisen arvoinen paikka. 

Me käveltiin meren rannalle syömään vohveleita ja katsomaan vanhoja purjelaivoja. Aurinko paistoi mukavasti ja oli vähän lämpimämpää kuin Granadassa. Illalla Placa d´Espanyalla toistui jokseenkin vartin välein spektaakkeli, jossa valtaisa suihkulähde vaihtoi väriään punaisesta vihreään ja siniseen niin mahtipontisen musiikin kuin pop-kappaleidenkin tahtiin. Kun yöllä palasimme hostelliin, oli hämmentävää huomata miten rauhallinen Barcelona oli yöllä. Tuntui, ettei liikenteessä ollut ristin sielua. Samaten siesta sai suurkaupungin lähes täysin pysähdyksiin.

Sunnuntaina me suunnattiin Montjuicin alueelle, josta oli hyvät näkymät kaupunkiin. Siellä oli myös Fundacion de Joan Miró. Tykkäsin tosi paljon Mirón näyttelystä. Linnut ja naiset ja miehet olivat hyvin edustettuina maalauksissa, vaikkei sitä aina ilman taulun nimen katsomista tajunnutkaan. Varsinkin jotkut Mirón veistokset oli oivallisia.

Taitelun jälkeen oli urheiluruudun vuoro. Me käytiin hämmästelemässä Olympiastadionia ja meneillään sattui olemaan Copa Davis. Ja me nähtiin Rafael Nada, josta en kyllä ennen eilistä ollut edes kuullutkaan. Mutta tytöt neuvoivat tekemään tällä vaikutuksen ihmisiin. 

Monjuicilta me laskeuduttiin apostolin kyydillä aina alas asti vanhaan kaupunkiin ja Barri Goticiin. Jälkimmäinen oli ihastutta kapeine kujineen, jotka pursuivat pikkuputiikkeja sekä monia houkuttelivia kahviloita ja ravintoloita. Ramblan toisella puolella me törmättiin myös moniin mielenkiintoisiin vintage-liikkeisiin.

Maanantai me omistettiin Gaudille. Aamupäivällä me kivuttiin Park Güelliin, eikä oltu ainoita. Kuuluisat Gaudin penkit olivat ihan valloitettuja ja paikoin oli melkein mahdotonta päästä eteenpäin. Puistossa pääsi kuitenkin myös rauhaisampaan, melkein viidakon tunnelmaan ja me löydettiin mukava paikka eväiden syönnille. Leipää, juustoa ja hedelmiä puistossa, kun aurinko lämmittää ja alempana avautuu kokonainen Barcelona -se vasta on elämää. Puiston jälkeen me käveltiin Sagrada Familian juurelle ja sieltä keskustaan reittiä, jonka varrelle sijoittui muutama Gaudin suunnittelema rakennus. Gaudin talot ovat mielikuvituksillisine muotoineen ja väreinee kuin toisesta todellisuudesta, jostain satujen maailmasta, mutta istuvat täydellisesti muuhun kaupunkiin.

Meidän lentokone lähti Gironasta kuudelta aamulta. Meillä oli aika uneton yö, sillä Barcelonasta oli lähdettävä jo puoli neljältä Gironaan. Me nukuttiin vaan linja-autossa, lentokentällä ja vähäsen koneessa. Niinpä painuin aamulla suoraa päätä pehkuihin. Haluan Barcelonaan vielä uudestaan! Kolmessa päivässä ehti nähdä hyvin kaupunkia, mutta olisin viihtynyt siellä vielä paljon paljon pitempäänkin.

Ikävästä ja ilosta

Reilut kaksi kuukautta näyttää olevan tarpeksi pitkä aika siihen, että alkaa tulla enemmän ikävä. Vaikka yhä joka päivä Granadasta ja täkäläisestä elämäntyylistä löytää uusia puolia, alun suuri ihastelu ja ihmetys alkaa väistyä. Ehkä se on myös osaltaan merkki kotiutumisesta. Viime aikoina olen huomannut kaipaavani pieniä ja isoja asioita, melkein mitä vain mikä juolahtaa mieleen: iskän tekemää perunamuusia, sitä että raanasta tulee lämmintä vettä, keskisuomalaista sunnuntaiaamuna, karjalanpiirakoita, elokuvia joita ei ole dubattu ja opuksen pikkujouluja. Eniten kaipaan tietysti ihmisiä. Täällä on kuitenkin niin paljon tekemistä, että hetkittäiset ikävänpuuskat on helppo selättää.


Haluan ehdottomasti jatkaa täällä kevätlukukaudenkin ja olin hirmu iloinen, kun eilen varmistui Erasmus-apurahan myös kevääksi. Kysyin jo lokakuussa lupaa pidentää vaihtoa kokovuotiseksi. Se sopi omille laitoksille sekä Suomessa että täällä Espanjassa. Bellas Artesin kv-henkilöt allekirjoittivat paperit viime viikolla (monien erinäisten asiointikertojen jälkeen). Nyt pitäisi vielä ottaa yhteyttä Kelaan ja hakea tarvittavat tuet.


Nautiskelen täällä olemisesta täysin siemauksin. On ihanaa, että joka kulmasta voi ostaa vastapaistettua leipää ja istuksia kahviloissa. Haluaisin vain vielä tehdä tästä paikasta enemmän oman, löytää ne omat vakiopaikat. Ja lukuisien uusien hyvänpäiväntuttujen sijaan syventää jo olemassa olevia tuttavuuksia. Mutta nyt lähden naapuriin katsomaan tähdenlentoja taivaalla.

El Aleph

Kurssilla narrativa hispanoamericana käsiteltiin Borgesin novellia "El Aleph". Siinä kertoja pääsee näkemään Alephin. Se on piste, joka sisällyttää itseensä kaikki maailman pisteet ja paikat, koko kuviteltavissa olevan universumin.

Aleph nousee samalla kirjallisuuden vertauskuvaksi. Kirjojen kautta voi nähdä ja kokea maailmankaikkeuden kaikkinensa: Afrikan aavikot ja tasannit, Brasilian sademetsät, pohjoisen pakkaset, syntymän ja kuoleman, ihastukset ja pettymykset, auringon paahtaman ihon ja rohtuneet huulet, humalan ja lauantaiaamun krapulan, lumen ripsillä ja sadepäivän vilun, avaruuden pölyn ja merten aallot.

Sateinen Santiago

Matkustin Santiago de Compostelaan muutamaksi päiväksi moikkaamaan vanhaa hyvää ystävää. Tuntui melkein epätodelliselta nähdä pitkästä aikaa. Ja tuntui hyvältä puhua syvällisiä ja vähemmän syvällisiä suomeksi ja nauraa oikein kunnolla.


Sade ja vehreä maasto toivat mieleen Irlannin tai Skotlannin. Kadulla kaikuikin säkkipillin soitto ja varsinkin katedraalin lähistöllä parveili pyhiinvaeltajia. Näyteikkunat pursuilivat mustekaloja ja muita mereneläviä.


Matka todisti, miten valtava ja vaihteleva Espanja kaikkinensa on. Tähän mennessä olen nähnyt vain pienenpienen siivun koko sen kirjavuudesta. Santiago on osa Galiciaa, jossa puhutaan omaa kieltänsä, gallegoa. Väestössä elää vahvana halu itsenäistyä Espanjasta ja monissa paikoissa, kodeissa ja kapakoissa, törmää Galician lippuun ja karttaan.


Perjantai-iltana me juhlittiin Avantessa, jossa soi niin galicialaiset kommunistilaulut kuin salsakin ja televisioruudussa näytettiin kuvaa vanhoista mielenosoituksista. Pieni tanssilattia oli tupaten täynnä ja ilo ylimmillään. Ja illan mittaan sain kuulla, miten Espanja riistää Galician vesiä ja rantoja. Ja miten mukamas väkivaltaan pitää vastata väkivallalla. Olen kauhean iloinen kaikista pienistä ja suurista keskusteluista, joita saa käydä ihmisten kanssa. Matkustaessa ja elämässä ylipäänsä ehkä kaikkein parasta on antautua ajatusten ja mielipiteiden syövereihin toisten kanssa.


Me oltiin viimeiseen kappaleeseen asti ja kiiruhdettiin pimeitä katuja pitkin kotiin kylmään ja kosteaan petiin. Onneksi asumuksen kaksi kissaa päättivät kehrätä läpi yön mun vieressä. Olipahan hiukan lämpimämpää.


Jätin sateisen Santiagon sunnuntaina. Mun ollessa poissa viileys oli vallannut myös Granadan. Nyt palelen koleassa huoneessani ja hörpin lämpimikseni kanelimaitoa.

Kukkulan kuningattaret

Ehkä yksi parhaimmista päivistä koko Espanjanssa asustelun aikana! Valloitin tänään vuoren kahden muun vaihtaritytön kanssa.

Nousimme linja-autoon aamuyhdeksältä, kun koko muu kaupunki vielä tuntui uinuvan. Vajaan tunnin vuoristotiellä kiemurtelun jälkeen jäimme kyydistä jonkin aution hiihtokeskuksen kohdalla. Aloimme patikoida vailla suurempia suunnitelmia: oli vain yksi tie, ylöspäin!

En ollut aiemmin tullut ajatelleeksi, miten paljon kaipaan luontoa. Granadassa on muutamia puistoja, mutta ei se ole sama asia. Oli ihanaa vetää keuhkot täyteen puhdasta vuoristoilmaa ja kivuta kaikessa hiljaisuudessa ilman kaupungin melua. Sai ajatella asioita kaikessa rauhassa ja puhua silloin, kun jotain sanottavaa oli. Matkan varrella me nähtiin lehmiä ja vuohia ja ohitettiin sääntarkkailulaitoskin.

Mitä ylemmäs me noustiin, sitä kylmemmäksi kävi ilma. Vuoren huipulla tuuli niin kovaa, että oli vaikea hengittää. Tuulen lisäksi maisema sinisine vuorineen salpasi hengen.

Matka takaisin hiihtokylään kävi rivakasti, mutta oli yllättävän raskas. Meidän piti vähän kiirehtiä ehtiäksemme viideltä saapuvaan linja-autoon. Matkalla kotiin emme jaksaneet kuin hymistellä  raukean tyytyväisinä. Ensi yönä nukun varmasti kuin pieni kissanpoika.

Koulujuttuja

Tänään Lorca-kurssin opettaja toi luokkaan maistettavaksi kvittenejä, epämuodostuneen omenan näköisiä hedelmiä. Edeltävällä luennolla juuri kukaan ei nimittäin tiennyt, mikä hedelmä on runossa esiintyvä "membrillo". Kurssi on nyt paljon mielenkiintoisemoi, kun professori on viimein saanut käsiteltyä Lorcasta kirjoitetut elämäkerrat ja keskittyy enemmän itse kirjailijan tuotantoon. Parina kertana opettaja on oikein antautunut lukemaan pitkiä pätkiä Lorcan näytelmistä ja runoista, mitä on ollut mukava kuunnella.

Päivän viimeiset tunnit olivat latinalaisamerikkalaista kerrontaa. Sen kussin luennot saavat mut aina innostumaan. Opettaja puhuu ihanan intohimoisesti ja eläytyen aiheesta ja piirtelee taululle kaavioita. Kurssilla luetavat tekstit ovat aika vaikeita ymmärtää. Kun kielikin tuottaa vähän hankaluuksia, maaginen realismi unineen, tähän maailmaan kytkeytyvine yliluonnollisuuksineen, sokeine pisteineen ja kertojakikkailuineen on melko haastaavaa. Tähän mennessä me ollaan luettu Rulfon Pedro Páramo sekä kaksi novellia Arltilta ja Onettilta. Niiden lisäksi meillä on opiskeltavana nippu teoriatekstejä.


Nytpä taidan jatkaa näytelmän lukemista.

Sevilla ja sevillanas

Viime viikonloppuna lähdin esn:än erasmuslaisille järjestämälle matkalle Sevillaan. Lähtö oli kahdeksalta aamulla ja olimme perillä puolenpäivän aikoihin. Sevillan tunnelma oli aivan toinen kuin Granadan. Granadan kapeiden ja mukavalla tavalla vähän rähjäisten katujen jälkeen Sevillan kulkuväylät tuntuivat valtaisilta ja varsin moderneilta. Kaupunki suurine puistoineen oli vihreämpi ja myös kuumempi kuin Granada. Joka puolella näkyi turisteja kyyditseviä hevosia ja pääsimme todistamaan parit häätkin.

Kävimme valtaisalla Plaza de Españalla ja vähän ihmettelemässä muitakin nähtävyyksiä. Vierailimme katedraalissa, joka muistaakseni lukeutuu suurimpiin goottikirkkoihin ja jonne on säilötty Kolumbuksen jäänteet. Alcazarin palatsi oli näkemisen arvoinen paikka. Palatsin suuressa paratiisimaisessa puutarhassa olisi voinut tepastella vaikka koko päivän.

Lauantai-iltaa osa vietti botellónin eli suomalaisittain pussikaljoittelun merkeissä ja osa meistä lähti tutustumaan joen toisella puolella sijaitseviin kapakoihin. Ilta oli mukava, mutta seuraavana päivänä hostellin aamiaisella olimme kaikki vähän nuupahtaneita.

Matka oli todella edullinen, sillä 40 euron lippu sisälsi meno-paluun, yhden ruokailun, majoituksen ja aamupalan. Toista kertaa en kuitenkaan taida lähteä esn:n tai minkään muunkaan vaihtariorganisaation kanssa matkalle, sillä aikaa kului hirveästi turhaan odotteluun. Olisin tarvinnut vielä yhden päivän todella tutustuakseni kaupunkiin. Nyt tuli oikeastaan nähtyä vain muutama katu ja turistikohde. Oli jännä huomata, miten Granada pienen matkan jälkeen tuntui omalta kodilta.

Tällä viikolla aloitin harrastamaan sevillanasia. Se on flamenconsukuista tanssia mutta vähän helpompaa. Sevillanasia tanssitaan Andalusian fiestoissa tyypillisesti pareittain tai ryhmässä iloluontoisen musikkin tahdissa.

Tunnit järjestää Casa de Porras, joka on ylopiston alaisuudessa oleva organisaatio. Casa de Porraksella on vaikka mitä kursseja maalaukseta taichiin ja kitaratunteihin. Sevillanasia on kahdesti viikossa puolitoista tuntia. Opettaja on energinen nuori nainen, jolta ei puutu kärsivällisyyttä. Suurin osa meistä kurssilaisista on nimittäin "guirejä", ulkomaalasia, eikä meillä liene veressä ihan samanlaista kuumaa rytmiikkaa kuin andalusialaisilla. Kun juuri ja juuri on ehtinyt oppia askeleet, tuntuu melkein mahdottomalta yhdistää niihin kädet, katse ja pään liikkeet. Onneksi opettaja jaksaa toistaa samat asiat aina uudestaan ja uudestaan. Tunneilla on hirveän mukava tunnelma ja odotankin jo ensi maanantaita ja uusia askeleita.

Opiskelusta

Opinnot ovat pikkuhiljaa lähteneet käyntiin. Tosin nykytaiteen kurssista ei ole vielä pidetty yhtäkään luentoa, vaikka lukukautta on ehtinyt vierähtää kolme viikkoa. Aluksi kurssia pitävä uusi professori oli kateissa ja tällä viikolla luennon päälle sattui vapaapäivä. Muistakin kursseista on jäänyt paljon tunteja pois kokousten ja vilustumisten takia.

Ensimmäiset luennot olivat vain lyhyitä esittelyjä, presentacióneja, joissa kerrottiin kurssin ohjelma ja suoritustapa. Meillä oli kaksi viikkoa aikaa kokeilla eri kursseja. Se oli kyllä hyvä, sillä kiehtovat kurssinimet saattavat kätkeä taakseen jotain ihan muuta. Itse jätin pois kurssin naiskuvasta espanjalaisessa kirjallisuudessa. Niin kiinnostava kuin aihe onkin, kurssi vaikutti vähän liian työläältä ja professori tiukalta. Kursseille oli kirjauduttava 15.10.  mennessä oman tiedekunnan kansainvälisissä palveluissa.


Kirjallisuuden kurssit muodostuvat yleensä luennoista, itsenäisestä esseestä ja kokeesta. Monilla kursseilla suoritukseen kuuluu myös ryhmätyö, joka esitellään luokalle. Luettavaa riittää. Esimerkiksi Federico García Lorca y generación del 27 -kurssilla luetaan Lorcan koko tuotanto kaikkine runoineen, näytelmineen ja proosateoksineen ja lisäksi vielä jokin elämäkerta kirjailijasta. Tähän mennessä professori on puhunut enemmän 1800-luvun loppuvaiheista ja Euroopan tilanteesta tuolloin kuin itse Lorcasta ja teoksista, mikä on ollut ehkä vähän puuduttavaa. Latinalaisamerikkalaista kerrontaa käsittelevä kurssi ei ole vielä päässyt kunnolla alkuun, mutta se vaikuttaa todella mielenkiintoiselta.

Odotan myös paljon Bellas Artesin valokuvauskurssilta. Kussin jälkeen osaan ottaa kuvia analogisella järjestelmäkameralla ja kehittää kuvia laboratoriossa. Meillä on seitsemän tehtävää, joiden aiheina on muun muassa ihmiskeho, arkkitehtuuri ja luonto. Lisäksi kurssilla käydään läpi teoriaa siitä, millainen on hyvä kuva. Nyt kävellessäni kaupungilla mietin aina sopivia kuvaskohteita.

Espanjan intensiivikurssi alkoi tiistaina. Meillä oli pari viikkoa sitten kirjallinen tasokoe, jossa ihmiset jaettiin eri ryhmiin osaamisen perusteella. Kurssia on viikossa kuusi tuntia kahden kuukauden ajan ja kaiken päätteeksi saa diplomin ja kuusi opintopistettä. Ainoa ikävä puoli on, että kurssista joutui pulittamaan sata euroa. Espanjan opettaja on todella mukava, vähän rock-henkinen nuori nainen. Luokassa on opiskelijoita muun muassa Belgiasta, Italiasta, Saksasta ja peräti kaksi suomalaista minun lisäksi. Luokan ilmapiiri on todella keskustelevainen ja luulenpa, että kurssista kehkeytyy oikein antoisa. Ajan kulumista ei edes huomaa kolmituntisissa sessioissa.

Tuntui muuten hullulta puhua suomea kasvokkain jonkun kanssa pitkästä aikaa. En ehkä ollut ihan järjissäni lähtiessäni Espanjaan, kun olisi olemassa maita joiden kielen hallitsen paljon paremmin. En ole nauranut sydämeni pohjasta kuukauteen, sillä ei tällä kielellä pysty ilmaisemaan asioita ihan niin kuin tahtoisi eikä toisaalta ymmärrä sen kaikkia vivahteita. Aluksi tuntui, ettei saa omaa luonnettaan kielimuurin läpi. On päiviä, jolloin espanja luistaa ja toisia jolloin sen puhumisesta ei tule yhtään mitään. Ymmärtämisen kanssa ei ole enää juurikaan ongelmia, mutta muistiinpanojen tekeminen luennoilla on vaikeaa.

Tänne tuloani en kuitenkaan kadu tippaakaan. Aamulla bussiin rientäessä tuntuu kauhean hyvältä: elän unelmaani pienine rutiineineen ulkomailla. Arjen opettelu uusiksi on tehnyt hyvää. Yksinkertaisetkin asiat, kuten kaupassa käynti ja pyykin ripustamien narulle asuntojen väliin, olivat aluksi mitä jännittävimpiä asioita. Ja on niin ihanaa, kun aurinko paistaa lämpimästi melkein aina.

Koiruuksia

Sivistin tänään itseäni katsomalla Buñuelin ja Dalín lyhytelokuvan Andalusialainen koira. Surrealistinen elämys kerrassaan...

Granadaa voisi melkein luonnehtia koirien kaupungiksi. Koiria on paljon ja niiden annetaan juosta puistoissa ja joskus kadullakin ihan vapaana. Harmillisen usein näkee yksinäisiä kulkukoiria, jotka selvästi kaipaisivat itselleen kotia ja rapsuttajaa.

Granadan katukuvassa tyypillinen näky on myös vähän toisenlaiset koiruudet, perroflautat nimittäin. Perroflautalla tarkoitetaan hippiä, joka yleensä asuu vallatussa talossa toisten boheemien kanssa. Tyypillisiin tuntomerkkeihin kuuluvat niskarastat, koira ja jokin soitin. Nimitys on yhditelmä sanoista koira ja huilu. Katumusisointi onkin perroflautojen yleinen ajanviete ja tulonlähde. Joskus perroflautan saattaa tavata hinaamasta kokonaista sohvaa polkupyöränsä perässä. Paikallinen arkkitehtuurin opiskelija tiesi kertoa, että Bellas Artes on sitten täynnä perroflautoja ja muita hippejä. Niin kuin se muka minua haittaisi - päinvastoin!

Täällä on muuten sellainen rockbaarikin kuin Perro Andaluz, mutta en ole vielä ehtinyt siellä käymään.

Eka päivä

Eka päivä yliopistolla. Hyppään linja-autosta jykevän kivirakennuksen kohdalla, joka muinoin toimi mielisairaalana. Käytävillä kuhinaa ja alkavien kurssien tuoksu. Sisäpihalla kasvaa trooppisia puita ja erillinen alue on omistettu keskeneräisille kipsiveistoksille. Bellas Artesin tunnelma vetää heti selittämättömällä tavalla puoleensa: ilmapiiri vaikuttaa rennolta ja opiskelijoiden kirjo värikkäältä.


Mulla olisi pitänyt olla nykytaiteen tunti, mutta professori ei ilmaantunut paikalle. Päivä ei silti mennyt hukkaan, sillä tutustuin kahteen todella mukavaan espanjalaistyttöön. Lopulta päädyin toisen kotiin syömään keittoa ja tortilla de patatasia (munakasta, jossa on perunoita).


Iltapäivällä kiirehdin Cartujan kampukselle kirjallisuuden luennolle. Muistiinpanojen tekeminen oli vaikeaa, mutta ymmärsin sentään enimmäkseen kaiken, mitä professori puhui. Odotan jo innolla huomista, uutta kurssia ja mahdollisuutta tutustua paremmin toisiin opiskelijoihin.

Järjestelemistä ja juhlintaa

Maanantaina alkoi yliopiston tutustumisviikko. Meillä oli infotilaisuus, jonka jälkeen asiat olivat ehkä enemmän sekaisin päässä kuin ennen sitä. Lisäksi meille vaihto-oppilaille on järjestetty aktiviteetteja kuten pientä urheilua ja tutustumista yliopiston rakennuksiin ja kaupunkiin. Samanlaista tutor-toimintaa täällä ei kuitenkaan ole kuin Suomessa.

Viikko on ollut touhua täynnä. Päivisin olen järjestellyt asioita ja stressannut omaa lukujärjestystäni. Suomessa laatimani learning agreement on mennyt jokseenkin uusiksi. Kirjallisuuden opiskelijalle Granada ei ehkä ole helpoin vaihtopaikka, koska Taikun koko laitoksen vaihtopaikat johtavat täällä tiedekuntaan Bellas Artes. Kirjallisuutta taas opetetaan laitoksella Filosofia y Letras, joka sijaitsee tyystin toisella puolella kaupunkia. Yliopistolla on onneksi kaikille vapaita oppiaineita, joten enköhän pääse kaikille haluamilleni kursseille. Tänään kävin molempien tiedekuntien kansainvälisissä palveluissa, mistä olikin apua.

Iltaisin olen käynyt ulkona toisten vaihto-oppilaiden kanssa. Tutustuminen on helppoa, sillä kaikki ovat liikenteessä avoimin mielin ja halukkaita oppimaan vieraita kulttuureja. Elämä täällä on yhtä juhlaa, tapaksia ja yökerhoja, joissa saa juoda shamppanjaa ilmaiseksi. Kaiken kulttuurivaihdon ja juhlimisen jälkeen asunnolla yksinäisyys on päässyt yllättämään ja koti käynyt mielessä useammin. Olen ollut matkalla vajaat kolme viikkoa, enemmän kuin koko tähän astisessa elämässäni.

Salobreña

Hrrr! Täällä asunnossa on jo nyt öisin jäätävän kylmä, vaikka päivisin pihalla on parikymmentä astetta lämmintä. Mitäköhän sitten, kun tulee talvi?

 Hampaita kalisuttavan yön jälkeen kaipasin auringon poltetta iholla. Hyppäsinkin Salobreñaan vievään linja-autoon. Salobreña on 45 minuutin ajomatkan päässä Granadasta sijaitseva rantakylä, jossa aurinko paistaa melkein aina. Meri oli upean sininen ja aallot löivät hurjina maihin. Tyskyihin en uskaltautunut, eikä siellä näyttänyt kukaan muukaan uivan. Rannalla loikoilu ja lueskelu olivat kuitenkin mukavaa vastapainoa kaupungin menoille. Rantabaarien ohi talsiessa alkoi kyllä tuntua vähän liian turistilta, varsinkin kun näki Suomen lipun liehumassa salossa.


Oli ihanaa matkustaa yksin, täysin rippumatta toisten mielihaluista, nälkäisyyksistä ja muista tarpeista. Toisaalta ei ollut ketään, kenen kanssa ihastella näkemäänsä tai jonka suuntavaistoon luottaa (ihan hyvää harjoitusta minulle). Yksin reissatessa oppii olemaan itsensä kanssa ja ajautuu ehkä erilaisiin tilanteisiin kuin muuten. Ylipäänsä matkustamisen tunnelmaa ei voita juuri mikään: asemalla lähdön tuoksu ja kuulutukset, ikkunassa vaihtuvat maisemat ja mielessä vielä tuntematon määränpää.


Tajusin juuri, etten tänään ole puhunut oikeastaan kenenkään kanssa. Olenkin jo vähän kaivannut omaa rauhaa, sillä viimeiset kaksi viikkoa on ollut jatkuvaa uusiin ihmisiin tutustumista ja eri riennoissa juoksemista. Niin mukavaa kuin se onkin, se myös kuluttaa. Tarvitsen sopivassa suhteessa molempia: ihmisiä ja yksinäisyyttä. Kehityskulkuni erakoksi päättyy huomenna, sillä menen italialaisen vaihtaritytön kanssa Albaicínin alueelle kävelemään. Sieltä pitäisi olla henkeä salpaavat näkymät yli koko Granadan.

Salamoita ja sumua

Viime päivinä vähän viileämmät säät ovat vallanneet Granadan, koska Sierra Nevada -vuorella satoi lunta viikonloppuna. Hullua, lähteä nyt Espanjaan ja joutua melkein heti lumisateeseen.

Eilisiltana lähdimme porukalla seikkailemaan kaupungin ulkopuolelle. Tarkoituksena oli ajaa autolla kahvilaan, joka sijaitsee Sierra Nevadan juurella. Matkaan tuli kuitenkin mutkia - kirjaimellisesti. Tie kiemurteli ja oli pilkkopimeää lukuun ottamatta koko taivaan repäiseviä salamoita. Näkyvyyttä heikensi entisestään öinen sumu.

Kun puolen tunnin ajomatkan ja "mihin pitää kääntyä" -mesoamisen jälkeen pääsimme kahvilaan, se olikin suljettu. Ja ei kun takaisin. Auto vain ei meinannut kÿnnistyä enää millään.

Takaisintulomatkalla tajusi, ettei Granada todellakaan ole mikään pieni kaupunki. Sen tuhannet valot ja tien vierellä kulkevan vuoren silhuetti olivat yhdessä upea näky.

Ilta päättyi La Marismaan ja Odeoniin, joissa joimme parit oluet ja vino tintot (punaviinin ja fantan sekoitus). Juuri tällaisia seikkailuja janoan lisää: Sopivasti jännitystä ja hulluutta, mutta luopulta kaikki hyvin.

Sunnuntaikävelyä ja aatoksia

Päätin lähteä pienelle sunnuntaikävelylle, joka sitten lopulta venähti yli kaksituntiseksi. Moni muukin oli suunnannut kulkunsa vehreille kävelykaduille, paseoille. Torikauppiaat olivat asettaneet maahan koruja, laukkuja ja muuta myytävää houkuttelemaan matkalaisia, päiväkävelyllä olevia perheitä ja messusta palaavia vanhuksia. Käyskentelin pitkin Genil-joen vartta ja palasin kotiin nälkäisenä kuin mikä.

Viikon aikana on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Kämppisten kautta olen tutustunut pintapuolisesti moniin uusiin ihmisiin ja me ollaan käyty yhdessä tapaksilla ja yökerhossa ja ihan vaan katsottu telkkaria. Kaikki on mennyt todella hyvin. Onneksi olin saanut asunnon hommattua kaverin kautta jo Suomesta käsin. Muuten olisi pitänyt matkustaa tänne ja yöpyä hostelleissa niin kauan, kunnes löytää sopivan asunnon. Granadassa yliopistolla on rajatusti asuntoloita, mutta käytännössä vaihto-oppilaan on hankittava asunto itse. On myös hyvä, että asunto sijaitsee ihan keskustassa. Yhdelle pääkaduista on vain minuutin tai pari matka.

Kieli tuottaa vähän vaikeuksia. Sen ulkopuolella oleminen saa mut tuntemaan itseni jokseenkin yksinkertaiseksi, kun joudun kaiken aikaa pyytämään toistamista ja toisinaan kaikki menee yli hilseen. Ymmärtämisestä tulee kuitenkin päivä päivältä helpompaa ja varmaan puhekin alkaa kohta luistaa.

Tästä vuodesta tulee varmasti hieno. Alku ainakin on lupaava!

Koti ja kadut kaupungin

Perillä ollaan! Saavuin Granadaan sunnuntaina iltapäivällä. Matka taittui mukavasti. Lensin suoraan Helsingistä Málagaan, josta jatkoin linja-autolla Granadaan. Toinen tulevista kämppäkavereistani oli Granadan bussiasemalla vastassa ja opasti mut meidän asunnolle. Granada teki heti vaikutuksen.

Meidän kämppä sijaitsee juuri sellaisella kapealla mukulakivikadulla, millä kuuluukin. Kerrostalon käytävät hohtelee marmoria ja jokaisen asunnon oveen on naulattu pieni pyhimys. meidän ovea taitaa koristaa itse Jeesus. Kun avaa oven ja astuu sisään, päätyy hieman hämyiseen eteisaulaan. Käytävän varrella sijaitsevat mun ja toisen tytön huoneet, keittiö, vessa ja kylppäri. Käytävän päässä on olohuone, josta pääsee toisen kämppiksen huoneeseen ja parveekkeelle. Mun omasta ikkunasta näkee kurottamalla palan kirkkaan sinistä taivasta, mutta muuten saan tyytyä tuijottelemaan kuivumaan ripustettua mattoa ja kämppiksen ikkunaa. Kaikkinensa asunto on oikein tilava ja viihtyisä. Olen tosin aina kamppailemassa ovien kanssa, kun ne aukeavat ihan väärään suuntaan. Kämppikset ovat myös hirmu kivoja ja avuliaita.

Granada todellakin hurmaa pikku kujineen, putiikkeineen, appelsiinipuineen, ja puistoineen, katusoittajineen ja kahviloineen, jotka levittävät herkullisia tuoksuja ympäristöönsä. Kaupunki suorastaan pakottaa kaikki aistit äärimmilleen, pieninkään ärsyke ei saa jäädä huomaamatta. Katulyhdyt ja kulkukissat, joita ei Suomessa edes noteeraisi, saavat täällä eksottisen sävyn. Alkuhurmaa tietenkin, mutten usko sen ihan pian loppuvan. Vaikka jalat ovat jo ihan muussina tutkimusretkistä ja harhailusta, en ole nähnyt kokonaisuudesta vasta kuin pienen palan. Jokaisen nurkan takaa löytyy aina jotain uutta ja jännittävää.

On virkistävää kulkea kadulla vaihteeksi ilman, että törmää tuttuihin. Ihmisjoukkoon voi vain sulautua, olla yhtä aikaa ei kukaan ja koko universumi. Täällä mulla ei periaatteessa ole historiaa, vaan voin halutessani kirjoittaa sen itse.

Elämänmenon vilkkaudesta huolimatta Granadassa saa kulkea melko väljästi, eikä ihmisiä ole ahdistavuuteen asti. Se voi johtua myös siitä, että oma rytmini ei vielä mukaile siestaa. Keskipäivällä, kun itse olen liikenteessä, kaupat, ravintolat ja virastot pistävät lapun luukulle ja väki vetäytyy sisälle kuumuutta pakoon.

Nytpä taidan minäkin vetäytyä. Tänään voisi taas vähän eksyä ja syödä vaikka jäätelöä.

Lähtölaskentaa

10...9...8...7...6...5! Enää viisi yötä siihen, kun lähden Granadaan. Pian karisevat jaloista suomalaisen pikku kaupungin pölyt ja pääsen sovittamaan askeleeni Lorcan jalanjälkiin. Siesta, sangria, flamencon kuumat rytmit, espanjalainen temperamentti, tapakset - odotan jo kuumeisesti, mitä kaikkea uutta tuleva puolen vuoden vaihtoaika Garanadan yliopistossa tuo tullessaan.


Ulkomailla opiskelu on aina ollut unelmani. Tuntuukin uskomattomalta, että nyt tuo unelma on viimein käymässä toteen. On ollut niin paljon kaikkia käytännön järjestelyjä tehtävänä ja papereita täytettävänä, etten ole ehtinyt juuri jännittämään tai ajattelemaan mitä asuminen ja opiskelu Espanjassa todella tulevat olemaan. Ainoa huolenaiheeni on, miten mahdan pärjätä kielikeskuksen viidellä espanjan kurssilla. Viime viikkoina olenkin lueskellut netissä El Mundoa ja katsellut Almódovarin elokuvia terästääkseni hieman kielitaitoani.


Vaihdon aikana tahdon kielen lisäksi päästä sisään espanjalaiseen kulttuuriin, tutustua uusiin ihmisiin ja saada elämänkokemusta. Haluan matkustella mahdollisimman paljon Espanjassa ja sen naapurimaissa: nähdä Barcelonan gaudeineen, hukkua Madridin vilinään ja kuunnella fadoa Portugalissa. On otettava kaikki irti nyt, kun ovet vihdoinkin aukeavat maailmalle.