Minikaupunkiopas Granadaan lähtijälle

Olen käynyt toinen toistaan hurmaavimmissa paikoissa, mutta aina Granadaan palatessa sisällä ailahtaa: tässä kaupungissa on sitä jotain. Kaupunki on loppujen lopuksi aika pieni mutta vilkas ja täynnä elämää. Seuraavassa on omia lempipaikkojani, niitä jotka ovat minulle merkinneet eniten ja joita tulen kaipaamaan.

• Alhambraan nouseva puistikko: Täällä puiden katveessa olo on kuin viidakossa. Vehreä ja varjoisa kuumana kesäpäivänä.
• Lorcan puisto: Tänne voi tulla juoksulenkille, kuntoilemaan tai ihan vain loikoilemaan nurmikolle hyvän romaanin kanssa. Sadoittain erivärisiä ruusuja, palmupolkuja ja labyrinttimäisiä pensasistutuksia.
• Bohemia: Boheemien kahvilabaari Plaza de Loboksella. Tunnelmallisen hämärä paikka, jossa seiniä peíttävät kuvat vanhoista filmitähdistä.
• La Cala: Pieni kahvila San Juan de Diosilla, jossa saa Granadan parasta cappuccinoa (italialaisetkin sen myöntävät). Eurolla jätskiä ja kahvia matkaan.
• Edith Piaf: Ranskalaishenkinen baari Buencuesolla. Torstaisin tietokilpailu, johon monta kertaa osallistuttiin kavereiden kanssa. Tapaksista suussa sulaa camembert vadelmamarmeladilla ja patata bechamel. Sangria ansaitsee kehut.
• Diamante: Ei mitenkään estetiikaltaan ihastuttava paikka, mutta jos haluat hyviä merenelävätapaksia tämä on oikea paikka siihen. Calle Navasilla lähellä kaupungintaloa.
• Albaycin: Ehkä kaunein kaupunginosa Granadassa. Mäkisiä kiemurtelevia katuja, joilla eksyminen kuuluu asiaan ja vähän jo ränsistyneitä valkorapattuja taloja.
• Realejo: Kaupungin vanhaa juutalaisaluetta. Täällä kävelin paljon, ihan vain ihastelemassa graffitteja.
• Café Bella: Pieni moderni kahvila Realejossa. Aamupala puolellatoista eurolla ja kahvi hyvää.
• Chupiteria 69: Kai tämäkin on listaan laitettava, niin moni ilta joko alkoi tai loppui täällä. Eurolla shotteja joka lähtöön. Ja allekirjoittaneella paikan nimikkostringit.
• London Underground: Mukava baari yhdellä niistä kaduista, jotka risteää Calle Elviraa. Täällä mojitoja, mansikkadaikireja ja piña coladoja parilla eurolla ja musiikkina mm. James Brownia. Sympaattinen baarimikko kaiken lisäksi!
• Nido de Buho: Tapaspaikka lähellä Plaza de Torosia, jonka eväillä eläisivät härkätaistelijatkin. Lohi-philadephia -leivät olivat vakiovalintani.
• Molemmat joenvarret: Silloin kun niissä virtaa vesi. Genil-joen kirjastosta lainasin aina Lorcan runoja ja näytelmiä.
• Le Chien Andalou: Baari, jossa kai joka ilta flamencoesityksiä. Kävin vain kerran, mutta suosittelen. Darron varrella.
• La Tradición: Ihan pikkuinen lettubaari Solarillo de Gracialta risteävällä kadulla (Sen sarjakuvakaupan jälkeen). Täältä saa herkullisia crepesejä niin suolaisina kuin makeinakin.
• Piano: San Juan de Diosilla oleva ruokapaikka, josta saa kasviruokaa mukaan 3,95 e.
• Oma kotikatu: Vaikka se haiseekin kissankuselta ja iltaisin ovien pielet pursuavat roskasäkkejä, on se juuri se katu jonka mukulakiviltä jokainen päivä lähtee kulkemaan.

Kyselin myös kaikilta kavereiltani lempipaikkoja. Yhden suosikki oli Burger Kingin edusta Puerte Realilla. Se oli hyvin vastattu. Siksi, että sieltä aina alkavat meidän yhteiset hetket. Se on vähän niin kuin jyväskyläläisten kompassi, meidän itsestäänselvä kohtauspaikka.

Juhannus

Täällä juhannusta, san juania, vietettiin jo viime keskiviikko-torstaiyönä. Me noustiin linja-autoon ja pyyhkäistiin Malagaan. Taivaalla ilotulitukset räiskyivät ja rannalla ihmisillä oli pieniä nuotioita. Tapana on kirjoittaa harminsa paperille ja polttaa ne sitten tuhkaksi tulessa.

Osa kavereista lähti aamun ekalla linja-autolla jo kotiin, mutta me karaistuneimmat jäimme nukkumaan rannalle tähtien alle. Aika vähäiseksi se nukkuminen tosin jäi; maa oli kova ja palelulta oli vaikea saada unta. Aamulla heräsin upeaan auringonnousuun ja meren kohinaan. Ja siihen, että nenän alle tyrkytettiin mikrofonia telkkarihaastattelua varten kaupungin siivoojien hääriessä ympärillä.

Me nautittiina kesäpäivästä rannalle loikoillen ja vedessä polskutellen. Oli ihanan raukeaa. Illalla sitten oli taas yhdet jäähyväisjuhlat Granadassa ja vähän haikea mieli. On niin vaikea sanoa viimeiset heiheit. Sitä jo melkein lähtee, mutta ennen oven sulkeutumista on vielä hypättävä toisen kaulaan. Kotiin kävelee hämillään.

Parma ja pari muuta

Toissayönä palasin pieneltä Italian matkaltani. Viikko sitten lähdin Parmaan, missä ystäväni ystävineen saivat minut tuntemaan oloni kotoisaksi. Vähän aikaa elin niin kuin italialaiset. Yövyimme Cristinan poikaystävän maatalossa, jonka ympärillä aukenivat heinäpellot ja viinrypäleviljelmät. Laitettiin yhdessä ruokaa ja opin melkein puoli tusinaa uutta tapaa valmistaa pastaa. Kaupassa olin hämmentyä, kun makarooniosastolla riitti pituutta varmaan kilometrin verran. Enkä tiennyt, että kahviakin voi juoda niin monella eri tavalla.

Euroopan kulinaristisena pääkaupunkina Parma kyllä hyväili makuhermoja. Jäätelökin oli siellä ruusun muotoista. Ja aperitivot päihittivät tapakset mennen tullen.

Perjantai-iltana näin Bob Dylanin tähtitaivaan alla Parco Ducalessa. Encoressa se lauloi jo aika karhealla äänellään Like a Rolling Stonen.

Lauataina heitimme pienen retken Bolognaan, josta myös tykkäsin kaupunkina kovasti. Paljon keskiaikaista arkkitehtuuria, viliseviä katuja ja porttiholveja. Aika lensi huomaamatta kuin siivillä ja saimme pinkoa ehtiäksemme Parman junaan.

Sunnuntai alkoi tunnelmallisella aamiaisella Caffe Marrakechissa, jossa yhtye soitti vanhoja italialaisia kappaleita. Ulkona vettä satoi kaatamalla. Auringon löysimme kuitenkin Portovenerestä, muutaman tunnin ajomatkan päästä. Se oli ehkä yksi kauneimmista paikoista, mitä olen nähnyt. Pieni rannikkokaupunki, jossa kalliot putoavat sinisensiniseen mereen. Satama täynnä pieniä paatteja ja horisonttia tähyileviä lokkeja. Talot kaikissa sateenkaaren väreissä vieri viereen rakennettuja, kadut kapeita, sieraimissa foccaccion ja merisuolan tuoksu. Ja mikä uskomaton auringonlasku.

Maanantaina oli aika alkaa matka Granadaan. Taakse jäi upea reissu ja monta uutta tuttavuutta (sillä Italiassa kaverin kaveri on sinunkin ylin ystäväsi).

Lähdön lähetessä

Sade lyö vasten ikkunaa. Eilen vietettiin ensimmäisiä jäähyväisiä. Nyt ne sitten alkavat. Yksi toisensa jälkeen pakkaa kapsäkkinsä ja hyppää kotimaan koneeseen. Vaikea kuvitella, miten ihmisiä joihin on ehtinyt kiintyä ja joiden kanssa on vuodessa kulkenut yhdessä ylä- ja alamäkiä, ystäviä joista on tullut itsestäänselvyyksiä, ei pian enää näekään ihan noin vain. Kaikki hajaantuvat ympäri maailmaa. Sen tuntee kuitenkin jokainen, että milloin ikinä ja missä ikinä seuraava kohtaaminen toteutuukaan, se tulee olemaan riemua täynnä. Ei todellisia ystäviä erota maiden rajat, ei meret eikä kilometrit.

Pikkuhiljaa alan nykiä itseänikin irti. Otan huoneen seinältä postikortin kerrallaan. Heitän pois turhuuksia ja syön ruokakomerosta tähteitä. Mietin, miten ihmeessä saan yhden vuoden tungettua matkalaukkuun. Mietin, miltä tuntuu palata kotiin ja valoisiin öihin. Miltä tuoksuu aamukaste ja nokkoset.

Sade kuuluu lakanneen. Ehkä huomenna paistaa taas Andalusian aurinko.

Matka Marrakechiin

Ekaa kertaa toisella mantereella kuin Eurooppa. Ja tuntuu kuin olisi hypännyt johonkin ihan toiseen aikaan, johonkin ihan toiseen maailmaan. Perjantaiaamupäivän kuumuus lyö läpi kengänpohjienkin ja aurinko paistaa kovaa ja korkealta. Vasten Marrakechin punaoransseja rakennuksia ja minareetteja taivas näyttää sinisemmältä kuin koskaan.

Pienen harhailun jälkeen meidät opastaa hostellille nuori mies. Muttei ihan hyvää hyvyyttään; perillä käsi ojentuu kolikoita varten. Sinisen oven takaa paljastuu ihastuttavin majapaikka, missä olen koskaan nukkunut. Amour de Riad on pieni ja marokkolaisesti sisustettu. Eipä ole aiemmin hostellissa aamupalaksi tarjoiltu crepesiä, leipää, marmeladia ja teetä ihan nenän eteen. Lisäksi kaupungin keskusaukio Djemaa El-Fna on vain kiven heiton päässä meidän kotikujalta. 

Jos joskus on erehtynyt pitämään espanjalaista liikennekulttuuria kaoottisena, marokkolainen on sitä ainakin potenssiin kaksi. Pienillä kauppakujilla sulassa sekamelskassa tungeksivat niin paikalliset, matkalaiset, mattoja rahjaavat aasit, polkupyöräilijät kuin mopotkin. Suojatiet ovat tuntematon käsite: on vain mentävä keskelle autoja vähemmän hengenvaaralliselta tuntuvana hetkenä.   

Basaarikujat ovat tulvillaan aarteita: hopeaa, käsitöitä, mausteita, pähkinöitä, käsitöitä ja parantavia rohtoja. Jos ei osaa tinkiä, menettää äkkiä rahansa. Välillä kaupustelijoita saa karistella kannoiltaan toden teolla. Hennatatuoijat tarttuvat käteen ja melkein alkavat tehdä piirroksiian kiellosta huolimatta. Kahden tytön on välillä vaikea saada olla rauhassa.

Yleensä ottaen ihmiset ovat ystävällisiä ja uskomattoman kielitaitoisia. Puhe vaihtuu arabiasta ja berberikielistä ainakin ranskaan, englantiin ja espanjaan.

Ruoka on maukasta ja halpaa. Aromikas minttutee, maustamaton jugurtti, hedelmäsalaatti, pehmeä vastapaistettu leipä ja erilaiset taijinit hellivät makuhermoja. 50 dirhamilla (vastaa viittä euroa) syö ravintolan kattoterassilla mehevän taijinin couscousia ja vihanneksia. Ja samalla voi tarkkailla vilkasta markkinatoria Djemaa El-Fnata.

Djemaa El-Fna herää henkiin illan alkaessa hämärtyä. Aasit kärräävät paikalle pieniä katuravintoloita, joissa 20 dirhamilla saa lihavartaita, grillattua kalaa tai couscousia. Toiset kojut myyvät vastapuristettua appelsiinimehua ja taateleita. Öljylamppujen valossa tarinankerojat iskevät juttua. Ei turhaan sanota, että Marrakech on kuin Aladdinin satumaa. Toisaalla huntuihin verhoutuneet transvestiitit viihdyttävät itämaisen tanssin rytmeillä ja gnaoua-muusikot kilistelevät ihmisten keskellä.

Maanantaina nousemme lentokoneeseen tyytyväisinä; taas nähty vähän enemmän elämää.

Corpus Cristi

Espanjassa erilaisia fiestoja riittää. Tämän viikon Granada on juhlinut Corpus Cristiä oikein urakalla. Juhlaa vietetään kaikkialla Espanjassa mutta aivan erityisesti täällä Granadassa. Uskonnollinen juhlaviikko sijoittuu yleensä touko-kesäkuun vaihteeseen riippuen pääsiäisen ajankohdasta. Kadut on koristeltu valoköynnöksin ja havuseppelein. Kaupungilla on erilaisia kulkueita ja joka kulmassa kaupataan kookosta, karamellisoituja omenoita ja muuta naposteltavaa.

Plaza de torosilla on pidetty härkätaisteluja kuten joka vuosi corpuksen aikaan. Joillekin taistelut ovat todellinen intohimo, mutta minä pysyttelen kaukana moisesta "viihteestä".

Markkina-aukiolle on pystytetty tivoli, jossa ihmiset huvittelevat keskipäivästä lähtien aina aamuyöhön saakka. Corpus huipentuu sunnuntaina ilotulitukseen. Sitä minä en tosin ole näkemässä, sillä huomenaamulla nousen Marrakechin koneeseen.