Parma ja pari muuta

Toissayönä palasin pieneltä Italian matkaltani. Viikko sitten lähdin Parmaan, missä ystäväni ystävineen saivat minut tuntemaan oloni kotoisaksi. Vähän aikaa elin niin kuin italialaiset. Yövyimme Cristinan poikaystävän maatalossa, jonka ympärillä aukenivat heinäpellot ja viinrypäleviljelmät. Laitettiin yhdessä ruokaa ja opin melkein puoli tusinaa uutta tapaa valmistaa pastaa. Kaupassa olin hämmentyä, kun makarooniosastolla riitti pituutta varmaan kilometrin verran. Enkä tiennyt, että kahviakin voi juoda niin monella eri tavalla.

Euroopan kulinaristisena pääkaupunkina Parma kyllä hyväili makuhermoja. Jäätelökin oli siellä ruusun muotoista. Ja aperitivot päihittivät tapakset mennen tullen.

Perjantai-iltana näin Bob Dylanin tähtitaivaan alla Parco Ducalessa. Encoressa se lauloi jo aika karhealla äänellään Like a Rolling Stonen.

Lauataina heitimme pienen retken Bolognaan, josta myös tykkäsin kaupunkina kovasti. Paljon keskiaikaista arkkitehtuuria, viliseviä katuja ja porttiholveja. Aika lensi huomaamatta kuin siivillä ja saimme pinkoa ehtiäksemme Parman junaan.

Sunnuntai alkoi tunnelmallisella aamiaisella Caffe Marrakechissa, jossa yhtye soitti vanhoja italialaisia kappaleita. Ulkona vettä satoi kaatamalla. Auringon löysimme kuitenkin Portovenerestä, muutaman tunnin ajomatkan päästä. Se oli ehkä yksi kauneimmista paikoista, mitä olen nähnyt. Pieni rannikkokaupunki, jossa kalliot putoavat sinisensiniseen mereen. Satama täynnä pieniä paatteja ja horisonttia tähyileviä lokkeja. Talot kaikissa sateenkaaren väreissä vieri viereen rakennettuja, kadut kapeita, sieraimissa foccaccion ja merisuolan tuoksu. Ja mikä uskomaton auringonlasku.

Maanantaina oli aika alkaa matka Granadaan. Taakse jäi upea reissu ja monta uutta tuttavuutta (sillä Italiassa kaverin kaveri on sinunkin ylin ystäväsi).