Eka päivä yliopistolla. Hyppään linja-autosta jykevän kivirakennuksen kohdalla, joka muinoin toimi mielisairaalana. Käytävillä kuhinaa ja alkavien kurssien tuoksu. Sisäpihalla kasvaa trooppisia puita ja erillinen alue on omistettu keskeneräisille kipsiveistoksille. Bellas Artesin tunnelma vetää heti selittämättömällä tavalla puoleensa: ilmapiiri vaikuttaa rennolta ja opiskelijoiden kirjo värikkäältä.
Mulla olisi pitänyt olla nykytaiteen tunti, mutta professori ei ilmaantunut paikalle. Päivä ei silti mennyt hukkaan, sillä tutustuin kahteen todella mukavaan espanjalaistyttöön. Lopulta päädyin toisen kotiin syömään keittoa ja tortilla de patatasia (munakasta, jossa on perunoita).
Iltapäivällä kiirehdin Cartujan kampukselle kirjallisuuden luennolle. Muistiinpanojen tekeminen oli vaikeaa, mutta ymmärsin sentään enimmäkseen kaiken, mitä professori puhui. Odotan jo innolla huomista, uutta kurssia ja mahdollisuutta tutustua paremmin toisiin opiskelijoihin.
maanantai 28. syyskuuta 2009
perjantai 25. syyskuuta 2009
Järjestelemistä ja juhlintaa
Maanantaina alkoi yliopiston tutustumisviikko. Meillä oli infotilaisuus, jonka jälkeen asiat olivat ehkä enemmän sekaisin päässä kuin ennen sitä. Lisäksi meille vaihto-oppilaille on järjestetty aktiviteetteja kuten pientä urheilua ja tutustumista yliopiston rakennuksiin ja kaupunkiin. Samanlaista tutor-toimintaa täällä ei kuitenkaan ole kuin Suomessa.
Viikko on ollut touhua täynnä. Päivisin olen järjestellyt asioita ja stressannut omaa lukujärjestystäni. Suomessa laatimani learning agreement on mennyt jokseenkin uusiksi. Kirjallisuuden opiskelijalle Granada ei ehkä ole helpoin vaihtopaikka, koska Taikun koko laitoksen vaihtopaikat johtavat täällä tiedekuntaan Bellas Artes. Kirjallisuutta taas opetetaan laitoksella Filosofia y Letras, joka sijaitsee tyystin toisella puolella kaupunkia. Yliopistolla on onneksi kaikille vapaita oppiaineita, joten enköhän pääse kaikille haluamilleni kursseille. Tänään kävin molempien tiedekuntien kansainvälisissä palveluissa, mistä olikin apua.
Iltaisin olen käynyt ulkona toisten vaihto-oppilaiden kanssa. Tutustuminen on helppoa, sillä kaikki ovat liikenteessä avoimin mielin ja halukkaita oppimaan vieraita kulttuureja. Elämä täällä on yhtä juhlaa, tapaksia ja yökerhoja, joissa saa juoda shamppanjaa ilmaiseksi. Kaiken kulttuurivaihdon ja juhlimisen jälkeen asunnolla yksinäisyys on päässyt yllättämään ja koti käynyt mielessä useammin. Olen ollut matkalla vajaat kolme viikkoa, enemmän kuin koko tähän astisessa elämässäni.
Viikko on ollut touhua täynnä. Päivisin olen järjestellyt asioita ja stressannut omaa lukujärjestystäni. Suomessa laatimani learning agreement on mennyt jokseenkin uusiksi. Kirjallisuuden opiskelijalle Granada ei ehkä ole helpoin vaihtopaikka, koska Taikun koko laitoksen vaihtopaikat johtavat täällä tiedekuntaan Bellas Artes. Kirjallisuutta taas opetetaan laitoksella Filosofia y Letras, joka sijaitsee tyystin toisella puolella kaupunkia. Yliopistolla on onneksi kaikille vapaita oppiaineita, joten enköhän pääse kaikille haluamilleni kursseille. Tänään kävin molempien tiedekuntien kansainvälisissä palveluissa, mistä olikin apua.
Iltaisin olen käynyt ulkona toisten vaihto-oppilaiden kanssa. Tutustuminen on helppoa, sillä kaikki ovat liikenteessä avoimin mielin ja halukkaita oppimaan vieraita kulttuureja. Elämä täällä on yhtä juhlaa, tapaksia ja yökerhoja, joissa saa juoda shamppanjaa ilmaiseksi. Kaiken kulttuurivaihdon ja juhlimisen jälkeen asunnolla yksinäisyys on päässyt yllättämään ja koti käynyt mielessä useammin. Olen ollut matkalla vajaat kolme viikkoa, enemmän kuin koko tähän astisessa elämässäni.
lauantai 19. syyskuuta 2009
Salobreña
Hrrr! Täällä asunnossa on jo nyt öisin jäätävän kylmä, vaikka päivisin pihalla on parikymmentä astetta lämmintä. Mitäköhän sitten, kun tulee talvi?
Hampaita kalisuttavan yön jälkeen kaipasin auringon poltetta iholla. Hyppäsinkin Salobreñaan vievään linja-autoon. Salobreña on 45 minuutin ajomatkan päässä Granadasta sijaitseva rantakylä, jossa aurinko paistaa melkein aina. Meri oli upean sininen ja aallot löivät hurjina maihin. Tyskyihin en uskaltautunut, eikä siellä näyttänyt kukaan muukaan uivan. Rannalla loikoilu ja lueskelu olivat kuitenkin mukavaa vastapainoa kaupungin menoille. Rantabaarien ohi talsiessa alkoi kyllä tuntua vähän liian turistilta, varsinkin kun näki Suomen lipun liehumassa salossa.
Oli ihanaa matkustaa yksin, täysin rippumatta toisten mielihaluista, nälkäisyyksistä ja muista tarpeista. Toisaalta ei ollut ketään, kenen kanssa ihastella näkemäänsä tai jonka suuntavaistoon luottaa (ihan hyvää harjoitusta minulle). Yksin reissatessa oppii olemaan itsensä kanssa ja ajautuu ehkä erilaisiin tilanteisiin kuin muuten. Ylipäänsä matkustamisen tunnelmaa ei voita juuri mikään: asemalla lähdön tuoksu ja kuulutukset, ikkunassa vaihtuvat maisemat ja mielessä vielä tuntematon määränpää.
Tajusin juuri, etten tänään ole puhunut oikeastaan kenenkään kanssa. Olenkin jo vähän kaivannut omaa rauhaa, sillä viimeiset kaksi viikkoa on ollut jatkuvaa uusiin ihmisiin tutustumista ja eri riennoissa juoksemista. Niin mukavaa kuin se onkin, se myös kuluttaa. Tarvitsen sopivassa suhteessa molempia: ihmisiä ja yksinäisyyttä. Kehityskulkuni erakoksi päättyy huomenna, sillä menen italialaisen vaihtaritytön kanssa Albaicínin alueelle kävelemään. Sieltä pitäisi olla henkeä salpaavat näkymät yli koko Granadan.
Hampaita kalisuttavan yön jälkeen kaipasin auringon poltetta iholla. Hyppäsinkin Salobreñaan vievään linja-autoon. Salobreña on 45 minuutin ajomatkan päässä Granadasta sijaitseva rantakylä, jossa aurinko paistaa melkein aina. Meri oli upean sininen ja aallot löivät hurjina maihin. Tyskyihin en uskaltautunut, eikä siellä näyttänyt kukaan muukaan uivan. Rannalla loikoilu ja lueskelu olivat kuitenkin mukavaa vastapainoa kaupungin menoille. Rantabaarien ohi talsiessa alkoi kyllä tuntua vähän liian turistilta, varsinkin kun näki Suomen lipun liehumassa salossa.
Oli ihanaa matkustaa yksin, täysin rippumatta toisten mielihaluista, nälkäisyyksistä ja muista tarpeista. Toisaalta ei ollut ketään, kenen kanssa ihastella näkemäänsä tai jonka suuntavaistoon luottaa (ihan hyvää harjoitusta minulle). Yksin reissatessa oppii olemaan itsensä kanssa ja ajautuu ehkä erilaisiin tilanteisiin kuin muuten. Ylipäänsä matkustamisen tunnelmaa ei voita juuri mikään: asemalla lähdön tuoksu ja kuulutukset, ikkunassa vaihtuvat maisemat ja mielessä vielä tuntematon määränpää.
Tajusin juuri, etten tänään ole puhunut oikeastaan kenenkään kanssa. Olenkin jo vähän kaivannut omaa rauhaa, sillä viimeiset kaksi viikkoa on ollut jatkuvaa uusiin ihmisiin tutustumista ja eri riennoissa juoksemista. Niin mukavaa kuin se onkin, se myös kuluttaa. Tarvitsen sopivassa suhteessa molempia: ihmisiä ja yksinäisyyttä. Kehityskulkuni erakoksi päättyy huomenna, sillä menen italialaisen vaihtaritytön kanssa Albaicínin alueelle kävelemään. Sieltä pitäisi olla henkeä salpaavat näkymät yli koko Granadan.
tiistai 15. syyskuuta 2009
Salamoita ja sumua
Viime päivinä vähän viileämmät säät ovat vallanneet Granadan, koska Sierra Nevada -vuorella satoi lunta viikonloppuna. Hullua, lähteä nyt Espanjaan ja joutua melkein heti lumisateeseen.
Eilisiltana lähdimme porukalla seikkailemaan kaupungin ulkopuolelle. Tarkoituksena oli ajaa autolla kahvilaan, joka sijaitsee Sierra Nevadan juurella. Matkaan tuli kuitenkin mutkia - kirjaimellisesti. Tie kiemurteli ja oli pilkkopimeää lukuun ottamatta koko taivaan repäiseviä salamoita. Näkyvyyttä heikensi entisestään öinen sumu.
Kun puolen tunnin ajomatkan ja "mihin pitää kääntyä" -mesoamisen jälkeen pääsimme kahvilaan, se olikin suljettu. Ja ei kun takaisin. Auto vain ei meinannut kÿnnistyä enää millään.
Takaisintulomatkalla tajusi, ettei Granada todellakaan ole mikään pieni kaupunki. Sen tuhannet valot ja tien vierellä kulkevan vuoren silhuetti olivat yhdessä upea näky.
Ilta päättyi La Marismaan ja Odeoniin, joissa joimme parit oluet ja vino tintot (punaviinin ja fantan sekoitus). Juuri tällaisia seikkailuja janoan lisää: Sopivasti jännitystä ja hulluutta, mutta luopulta kaikki hyvin.
Eilisiltana lähdimme porukalla seikkailemaan kaupungin ulkopuolelle. Tarkoituksena oli ajaa autolla kahvilaan, joka sijaitsee Sierra Nevadan juurella. Matkaan tuli kuitenkin mutkia - kirjaimellisesti. Tie kiemurteli ja oli pilkkopimeää lukuun ottamatta koko taivaan repäiseviä salamoita. Näkyvyyttä heikensi entisestään öinen sumu.
Kun puolen tunnin ajomatkan ja "mihin pitää kääntyä" -mesoamisen jälkeen pääsimme kahvilaan, se olikin suljettu. Ja ei kun takaisin. Auto vain ei meinannut kÿnnistyä enää millään.
Takaisintulomatkalla tajusi, ettei Granada todellakaan ole mikään pieni kaupunki. Sen tuhannet valot ja tien vierellä kulkevan vuoren silhuetti olivat yhdessä upea näky.
Ilta päättyi La Marismaan ja Odeoniin, joissa joimme parit oluet ja vino tintot (punaviinin ja fantan sekoitus). Juuri tällaisia seikkailuja janoan lisää: Sopivasti jännitystä ja hulluutta, mutta luopulta kaikki hyvin.
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Sunnuntaikävelyä ja aatoksia
Päätin lähteä pienelle sunnuntaikävelylle, joka sitten lopulta venähti yli kaksituntiseksi. Moni muukin oli suunnannut kulkunsa vehreille kävelykaduille, paseoille. Torikauppiaat olivat asettaneet maahan koruja, laukkuja ja muuta myytävää houkuttelemaan matkalaisia, päiväkävelyllä olevia perheitä ja messusta palaavia vanhuksia. Käyskentelin pitkin Genil-joen vartta ja palasin kotiin nälkäisenä kuin mikä.
Viikon aikana on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Kämppisten kautta olen tutustunut pintapuolisesti moniin uusiin ihmisiin ja me ollaan käyty yhdessä tapaksilla ja yökerhossa ja ihan vaan katsottu telkkaria. Kaikki on mennyt todella hyvin. Onneksi olin saanut asunnon hommattua kaverin kautta jo Suomesta käsin. Muuten olisi pitänyt matkustaa tänne ja yöpyä hostelleissa niin kauan, kunnes löytää sopivan asunnon. Granadassa yliopistolla on rajatusti asuntoloita, mutta käytännössä vaihto-oppilaan on hankittava asunto itse. On myös hyvä, että asunto sijaitsee ihan keskustassa. Yhdelle pääkaduista on vain minuutin tai pari matka.
Kieli tuottaa vähän vaikeuksia. Sen ulkopuolella oleminen saa mut tuntemaan itseni jokseenkin yksinkertaiseksi, kun joudun kaiken aikaa pyytämään toistamista ja toisinaan kaikki menee yli hilseen. Ymmärtämisestä tulee kuitenkin päivä päivältä helpompaa ja varmaan puhekin alkaa kohta luistaa.
Tästä vuodesta tulee varmasti hieno. Alku ainakin on lupaava!
Viikon aikana on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Kämppisten kautta olen tutustunut pintapuolisesti moniin uusiin ihmisiin ja me ollaan käyty yhdessä tapaksilla ja yökerhossa ja ihan vaan katsottu telkkaria. Kaikki on mennyt todella hyvin. Onneksi olin saanut asunnon hommattua kaverin kautta jo Suomesta käsin. Muuten olisi pitänyt matkustaa tänne ja yöpyä hostelleissa niin kauan, kunnes löytää sopivan asunnon. Granadassa yliopistolla on rajatusti asuntoloita, mutta käytännössä vaihto-oppilaan on hankittava asunto itse. On myös hyvä, että asunto sijaitsee ihan keskustassa. Yhdelle pääkaduista on vain minuutin tai pari matka.
Kieli tuottaa vähän vaikeuksia. Sen ulkopuolella oleminen saa mut tuntemaan itseni jokseenkin yksinkertaiseksi, kun joudun kaiken aikaa pyytämään toistamista ja toisinaan kaikki menee yli hilseen. Ymmärtämisestä tulee kuitenkin päivä päivältä helpompaa ja varmaan puhekin alkaa kohta luistaa.
Tästä vuodesta tulee varmasti hieno. Alku ainakin on lupaava!
tiistai 8. syyskuuta 2009
Koti ja kadut kaupungin
Perillä ollaan! Saavuin Granadaan sunnuntaina iltapäivällä. Matka taittui mukavasti. Lensin suoraan Helsingistä Málagaan, josta jatkoin linja-autolla Granadaan. Toinen tulevista kämppäkavereistani oli Granadan bussiasemalla vastassa ja opasti mut meidän asunnolle. Granada teki heti vaikutuksen.
Meidän kämppä sijaitsee juuri sellaisella kapealla mukulakivikadulla, millä kuuluukin. Kerrostalon käytävät hohtelee marmoria ja jokaisen asunnon oveen on naulattu pieni pyhimys. meidän ovea taitaa koristaa itse Jeesus. Kun avaa oven ja astuu sisään, päätyy hieman hämyiseen eteisaulaan. Käytävän varrella sijaitsevat mun ja toisen tytön huoneet, keittiö, vessa ja kylppäri. Käytävän päässä on olohuone, josta pääsee toisen kämppiksen huoneeseen ja parveekkeelle. Mun omasta ikkunasta näkee kurottamalla palan kirkkaan sinistä taivasta, mutta muuten saan tyytyä tuijottelemaan kuivumaan ripustettua mattoa ja kämppiksen ikkunaa. Kaikkinensa asunto on oikein tilava ja viihtyisä. Olen tosin aina kamppailemassa ovien kanssa, kun ne aukeavat ihan väärään suuntaan. Kämppikset ovat myös hirmu kivoja ja avuliaita.
Granada todellakin hurmaa pikku kujineen, putiikkeineen, appelsiinipuineen, ja puistoineen, katusoittajineen ja kahviloineen, jotka levittävät herkullisia tuoksuja ympäristöönsä. Kaupunki suorastaan pakottaa kaikki aistit äärimmilleen, pieninkään ärsyke ei saa jäädä huomaamatta. Katulyhdyt ja kulkukissat, joita ei Suomessa edes noteeraisi, saavat täällä eksottisen sävyn. Alkuhurmaa tietenkin, mutten usko sen ihan pian loppuvan. Vaikka jalat ovat jo ihan muussina tutkimusretkistä ja harhailusta, en ole nähnyt kokonaisuudesta vasta kuin pienen palan. Jokaisen nurkan takaa löytyy aina jotain uutta ja jännittävää.
On virkistävää kulkea kadulla vaihteeksi ilman, että törmää tuttuihin. Ihmisjoukkoon voi vain sulautua, olla yhtä aikaa ei kukaan ja koko universumi. Täällä mulla ei periaatteessa ole historiaa, vaan voin halutessani kirjoittaa sen itse.
Elämänmenon vilkkaudesta huolimatta Granadassa saa kulkea melko väljästi, eikä ihmisiä ole ahdistavuuteen asti. Se voi johtua myös siitä, että oma rytmini ei vielä mukaile siestaa. Keskipäivällä, kun itse olen liikenteessä, kaupat, ravintolat ja virastot pistävät lapun luukulle ja väki vetäytyy sisälle kuumuutta pakoon.
Nytpä taidan minäkin vetäytyä. Tänään voisi taas vähän eksyä ja syödä vaikka jäätelöä.
Meidän kämppä sijaitsee juuri sellaisella kapealla mukulakivikadulla, millä kuuluukin. Kerrostalon käytävät hohtelee marmoria ja jokaisen asunnon oveen on naulattu pieni pyhimys. meidän ovea taitaa koristaa itse Jeesus. Kun avaa oven ja astuu sisään, päätyy hieman hämyiseen eteisaulaan. Käytävän varrella sijaitsevat mun ja toisen tytön huoneet, keittiö, vessa ja kylppäri. Käytävän päässä on olohuone, josta pääsee toisen kämppiksen huoneeseen ja parveekkeelle. Mun omasta ikkunasta näkee kurottamalla palan kirkkaan sinistä taivasta, mutta muuten saan tyytyä tuijottelemaan kuivumaan ripustettua mattoa ja kämppiksen ikkunaa. Kaikkinensa asunto on oikein tilava ja viihtyisä. Olen tosin aina kamppailemassa ovien kanssa, kun ne aukeavat ihan väärään suuntaan. Kämppikset ovat myös hirmu kivoja ja avuliaita.
Granada todellakin hurmaa pikku kujineen, putiikkeineen, appelsiinipuineen, ja puistoineen, katusoittajineen ja kahviloineen, jotka levittävät herkullisia tuoksuja ympäristöönsä. Kaupunki suorastaan pakottaa kaikki aistit äärimmilleen, pieninkään ärsyke ei saa jäädä huomaamatta. Katulyhdyt ja kulkukissat, joita ei Suomessa edes noteeraisi, saavat täällä eksottisen sävyn. Alkuhurmaa tietenkin, mutten usko sen ihan pian loppuvan. Vaikka jalat ovat jo ihan muussina tutkimusretkistä ja harhailusta, en ole nähnyt kokonaisuudesta vasta kuin pienen palan. Jokaisen nurkan takaa löytyy aina jotain uutta ja jännittävää.
On virkistävää kulkea kadulla vaihteeksi ilman, että törmää tuttuihin. Ihmisjoukkoon voi vain sulautua, olla yhtä aikaa ei kukaan ja koko universumi. Täällä mulla ei periaatteessa ole historiaa, vaan voin halutessani kirjoittaa sen itse.
Elämänmenon vilkkaudesta huolimatta Granadassa saa kulkea melko väljästi, eikä ihmisiä ole ahdistavuuteen asti. Se voi johtua myös siitä, että oma rytmini ei vielä mukaile siestaa. Keskipäivällä, kun itse olen liikenteessä, kaupat, ravintolat ja virastot pistävät lapun luukulle ja väki vetäytyy sisälle kuumuutta pakoon.
Nytpä taidan minäkin vetäytyä. Tänään voisi taas vähän eksyä ja syödä vaikka jäätelöä.
tiistai 1. syyskuuta 2009
Lähtölaskentaa
10...9...8...7...6...5! Enää viisi yötä siihen, kun lähden Granadaan. Pian karisevat jaloista suomalaisen pikku kaupungin pölyt ja pääsen sovittamaan askeleeni Lorcan jalanjälkiin. Siesta, sangria, flamencon kuumat rytmit, espanjalainen temperamentti, tapakset - odotan jo kuumeisesti, mitä kaikkea uutta tuleva puolen vuoden vaihtoaika Garanadan yliopistossa tuo tullessaan.
Ulkomailla opiskelu on aina ollut unelmani. Tuntuukin uskomattomalta, että nyt tuo unelma on viimein käymässä toteen. On ollut niin paljon kaikkia käytännön järjestelyjä tehtävänä ja papereita täytettävänä, etten ole ehtinyt juuri jännittämään tai ajattelemaan mitä asuminen ja opiskelu Espanjassa todella tulevat olemaan. Ainoa huolenaiheeni on, miten mahdan pärjätä kielikeskuksen viidellä espanjan kurssilla. Viime viikkoina olenkin lueskellut netissä El Mundoa ja katsellut Almódovarin elokuvia terästääkseni hieman kielitaitoani.
Vaihdon aikana tahdon kielen lisäksi päästä sisään espanjalaiseen kulttuuriin, tutustua uusiin ihmisiin ja saada elämänkokemusta. Haluan matkustella mahdollisimman paljon Espanjassa ja sen naapurimaissa: nähdä Barcelonan gaudeineen, hukkua Madridin vilinään ja kuunnella fadoa Portugalissa. On otettava kaikki irti nyt, kun ovet vihdoinkin aukeavat maailmalle.
Ulkomailla opiskelu on aina ollut unelmani. Tuntuukin uskomattomalta, että nyt tuo unelma on viimein käymässä toteen. On ollut niin paljon kaikkia käytännön järjestelyjä tehtävänä ja papereita täytettävänä, etten ole ehtinyt juuri jännittämään tai ajattelemaan mitä asuminen ja opiskelu Espanjassa todella tulevat olemaan. Ainoa huolenaiheeni on, miten mahdan pärjätä kielikeskuksen viidellä espanjan kurssilla. Viime viikkoina olenkin lueskellut netissä El Mundoa ja katsellut Almódovarin elokuvia terästääkseni hieman kielitaitoani.
Vaihdon aikana tahdon kielen lisäksi päästä sisään espanjalaiseen kulttuuriin, tutustua uusiin ihmisiin ja saada elämänkokemusta. Haluan matkustella mahdollisimman paljon Espanjassa ja sen naapurimaissa: nähdä Barcelonan gaudeineen, hukkua Madridin vilinään ja kuunnella fadoa Portugalissa. On otettava kaikki irti nyt, kun ovet vihdoinkin aukeavat maailmalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
