sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Sunnuntaikävelyä ja aatoksia

Päätin lähteä pienelle sunnuntaikävelylle, joka sitten lopulta venähti yli kaksituntiseksi. Moni muukin oli suunnannut kulkunsa vehreille kävelykaduille, paseoille. Torikauppiaat olivat asettaneet maahan koruja, laukkuja ja muuta myytävää houkuttelemaan matkalaisia, päiväkävelyllä olevia perheitä ja messusta palaavia vanhuksia. Käyskentelin pitkin Genil-joen vartta ja palasin kotiin nälkäisenä kuin mikä.

Viikon aikana on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Kämppisten kautta olen tutustunut pintapuolisesti moniin uusiin ihmisiin ja me ollaan käyty yhdessä tapaksilla ja yökerhossa ja ihan vaan katsottu telkkaria. Kaikki on mennyt todella hyvin. Onneksi olin saanut asunnon hommattua kaverin kautta jo Suomesta käsin. Muuten olisi pitänyt matkustaa tänne ja yöpyä hostelleissa niin kauan, kunnes löytää sopivan asunnon. Granadassa yliopistolla on rajatusti asuntoloita, mutta käytännössä vaihto-oppilaan on hankittava asunto itse. On myös hyvä, että asunto sijaitsee ihan keskustassa. Yhdelle pääkaduista on vain minuutin tai pari matka.

Kieli tuottaa vähän vaikeuksia. Sen ulkopuolella oleminen saa mut tuntemaan itseni jokseenkin yksinkertaiseksi, kun joudun kaiken aikaa pyytämään toistamista ja toisinaan kaikki menee yli hilseen. Ymmärtämisestä tulee kuitenkin päivä päivältä helpompaa ja varmaan puhekin alkaa kohta luistaa.

Tästä vuodesta tulee varmasti hieno. Alku ainakin on lupaava!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti