keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Lähdön lähetessä

Sade lyö vasten ikkunaa. Eilen vietettiin ensimmäisiä jäähyväisiä. Nyt ne sitten alkavat. Yksi toisensa jälkeen pakkaa kapsäkkinsä ja hyppää kotimaan koneeseen. Vaikea kuvitella, miten ihmisiä joihin on ehtinyt kiintyä ja joiden kanssa on vuodessa kulkenut yhdessä ylä- ja alamäkiä, ystäviä joista on tullut itsestäänselvyyksiä, ei pian enää näekään ihan noin vain. Kaikki hajaantuvat ympäri maailmaa. Sen tuntee kuitenkin jokainen, että milloin ikinä ja missä ikinä seuraava kohtaaminen toteutuukaan, se tulee olemaan riemua täynnä. Ei todellisia ystäviä erota maiden rajat, ei meret eikä kilometrit.

Pikkuhiljaa alan nykiä itseänikin irti. Otan huoneen seinältä postikortin kerrallaan. Heitän pois turhuuksia ja syön ruokakomerosta tähteitä. Mietin, miten ihmeessä saan yhden vuoden tungettua matkalaukkuun. Mietin, miltä tuntuu palata kotiin ja valoisiin öihin. Miltä tuoksuu aamukaste ja nokkoset.

Sade kuuluu lakanneen. Ehkä huomenna paistaa taas Andalusian aurinko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti