Reilut kaksi kuukautta näyttää olevan tarpeksi pitkä aika siihen, että alkaa tulla enemmän ikävä. Vaikka yhä joka päivä Granadasta ja täkäläisestä elämäntyylistä löytää uusia puolia, alun suuri ihastelu ja ihmetys alkaa väistyä. Ehkä se on myös osaltaan merkki kotiutumisesta. Viime aikoina olen huomannut kaipaavani pieniä ja isoja asioita, melkein mitä vain mikä juolahtaa mieleen: iskän tekemää perunamuusia, sitä että raanasta tulee lämmintä vettä, keskisuomalaista sunnuntaiaamuna, karjalanpiirakoita, elokuvia joita ei ole dubattu ja opuksen pikkujouluja. Eniten kaipaan tietysti ihmisiä. Täällä on kuitenkin niin paljon tekemistä, että hetkittäiset ikävänpuuskat on helppo selättää.
Haluan ehdottomasti jatkaa täällä kevätlukukaudenkin ja olin hirmu iloinen, kun eilen varmistui Erasmus-apurahan myös kevääksi. Kysyin jo lokakuussa lupaa pidentää vaihtoa kokovuotiseksi. Se sopi omille laitoksille sekä Suomessa että täällä Espanjassa. Bellas Artesin kv-henkilöt allekirjoittivat paperit viime viikolla (monien erinäisten asiointikertojen jälkeen). Nyt pitäisi vielä ottaa yhteyttä Kelaan ja hakea tarvittavat tuet.
Nautiskelen täällä olemisesta täysin siemauksin. On ihanaa, että joka kulmasta voi ostaa vastapaistettua leipää ja istuksia kahviloissa. Haluaisin vain vielä tehdä tästä paikasta enemmän oman, löytää ne omat vakiopaikat. Ja lukuisien uusien hyvänpäiväntuttujen sijaan syventää jo olemassa olevia tuttavuuksia. Mutta nyt lähden naapuriin katsomaan tähdenlentoja taivaalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti