Miehet sukkahousuissaan

Eilen koin varsinaisen teatterielämyksen. Kyseessä oli kokeilevaa teatteria harjoittavan Vladimir Tzekov-ryhmittymän tulkinta Calderónin näytelmästä "La vida es sueño" , suomeksi "Elämä on unta". Teksti on peräisin 1600-luvulta, mutta eilinen esitys oli nykyaikaistettu isolla N:llä. Näyttelijät, neljä miestä ja kolme naista,  hyppivät ja liikehtivät kouristuksenomaisesti sukkahousuissa ja balettihameissa tyyliin Jorma Uotinen. Joku voisi pitää esitystä turhan tekotaiteellisena, mutta minusta se oli hieno.

Oli upeaa huomata, miten vähällä voi tehdä vaikuttavaa teatteria. Sali oli pieni suorakaiteen muotoinen tila kadunkulmassa. Mustat tiiliseinät, puinen lattia, huoneen hämäryys, pari oikein kohdistettua lamppua ja Brahms veivät tajuntamme unen maailmaan.

Näytelmässä ei juuri käytetty sanoja. Se pikemminkin puhutteli ruumiillisuudessaan. Ihmiskeholla voi ilmaista uskomattoman paljon. Esitys oli koreografialtaan harkittu ja visuaalisesti kaunis. Liikkeiden yhtäaikaisuus, niiden toisto ja väkevyys jäivät pysyvästi mieleen.

Näytelmä oli hyvää jatkoa narrativa-kurssin uniteemalle. Elämä on unta ja illuusioita. Ja uni yhtä lailla elämää kuin elämä itse. Voiko unta ja todellisuutta edes erottaa toisistaan?

Täytyy myöntää, että paljon jäi ymmärtämättä. Näytelmä oli sitä laatua, ettei sitä varmaan kukaan voi täysin  käsittää. Kuten esityksen jälkeen yksi näyttelijöistä sanoi, aina ei tarvitse järkeistää kaikkia asioita. Itselleen voi antaa luvan nauttia siitä, mitä näkee. Juuri siltä musta tuntui näytelmän aikana. Ahmin sisääni kaikin aistein niitä vahvoja vaikutelmia: raivoa, rakkautta, surua, pettymystä ja unelmia. Eihän unetkaan usein ole sanallistettavissa. Ne rakentuvat selittämättömistä näyistä ja tunteiden kiemuroista.

Seuraava tekoni on lähteä kirjastoon ja etsiä c:n kohdalta "La vida es sueño".

http://www.vladimirtzekov.com/