Ja oikeassa olivat. Heti rajan jälkeen alkavat sadekuurot, jotka niskassamme saamme kulkea lähes koko viikonlopun. Valtaisa Jeesus-patsas toivottaa meidät tervetulleeksi Lissaboniin. Niin myös virkavalta, joka ei suosi u-käännöksiä ihan joka paikassa. Meillä on kuitenkin onni onnettomuudessa ja poliisit antavat torujen lisäksi ajo-ohjeet hostellille. Jätämme tavarat ja lähdemme etsimään syötävää. Pitkän päivän jälkeen jaksamme vielä nousta yöelämän keskukseen, Bairro Altoon, joka on täynnä ravintoloita ja baareja sekä putiikkeja, jotka ovat auki yömyöhään.
Lauantai on harmaa. Auringosta muistuttaa lähinnä iloisen keltaiset ratikat. Kävelemme vanhassa kaupungissa ja nousemme kapeita kujia yös aina San Jorgen linnakkeelle, josta avautuu näkymät koko kaupunkiin. Köyhyyden näkee. Pittoreskit, ihastuttavat eri väriset talot ovat kaikki jokseenkin rapistuneita. Mutta ruma on kaunista ja minä ainakin olen Lissabonin pauloissa.
Sunnuntaina on jo aika jättää hostelli. Ihan liian pian, sillä vielä olisi niin paljon nähtävää. Ajamme Belemin kaupunginosaan, jossa sijaitsee yksi Unescon maailmanperintökohteista, vanha Belemin torni. Käymme myös patsastelemessa Monumentos a los Descubrimientosin luona. Lähellä Jerónimosin luostaria syömme sinisessä kahvilassa kuuluja Belemin kermaleivonnaisia, jotka vievät kielen mennessään. Samaa ei voi sanoa portugalilaisesta kahvista, joka on pelkkää maitoa.
Ajamme kaupungista pitkin Euroopan pisintä siltaa. Koko 17.2 kilometrin ajan matkaseurueen siltainsinöörit hihkuvat ja ottavat valokuvia. Fado säestää meidät pois Lissabonista.
Ja tällä viikolla päässä soi vaan: "Ei tullut nälkä - tuli pimeää/ Taas soitetaan kelloja/ kaiken jälkeen meille riittää huone/ Ja osatotuudet Lissabonissa// Verhojen toisella puolella/ Portugali voittaa jalkapallossa/ Menemme juhlimaan sitä myöhemmin."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti