Uusivuosi

Lähdin uudeksivuodeksi Cácereen kaverin luo. Seitsemän tunnin bussimatka kului maisemia katsellessa ja omissa ajatuksissa. Satoi vettä ja taivas oli harmaa. Andalusian kuivuuden leimaamat näkymät vaihtuivat vehreiksi ja alaviksi maastoiksi, mitä lähemmäs Cáceresia saavuimme. Ikkunasta näkyi mustia sikoja ja haikaroita, jotka ovat molemmat tyypillisiä Extremaduran alueella.

Cáceres oli mukava pieni kaupunki. Tykkäsin siitä, ettei se ollut turistien kansoittama. Vanha kaupunki viehätti kaikkine legendoineen, joita sain kuulla. Ajoimme myös vuorelle, josta avautui mahtavat näkymät kaupunkiin. Vähän kaupungin ulkopuolella sijaitseva modernin taiteen museo Vostel oli ehkä yksi kiinnostavimmista näyttelyistä, missä olen koskan käynyt. Esillä oli autoja, joiden konepelti olikin tehty pianosta, säriseviä televisioita ja vanhoja radioita. Ja  näytteillä oli Yoko Onoakin. 

Tunsin oloni todella kotoisaksi kaverini luona. Ihan kuin olisin ollut yksi perheenjäsenistä. Isoisä antoi minullekin jo etukäteen reyes magos -lahjan. Oli hieno kokemus päästä viettämään uuttavuotta, nocheviejaa, espanjalaisessa perheessä. Samalla tuli nähtyä perheen varsinaista arkea kinasteluineen, väittelyineen, nauruineen, kauppareissuineen ja ruokatapoineen. Äidin laittamat ateriat olivat aina mitä herkullisimpia, eikä varmasti jäänyt nälkä. Monesti aluksi syötiin keittoa ja sen jälkeen jotain tuhdimpaa. Ja jälkiruokaakin oli aina tarjolla.

Itse uutenavuonna pöytä katettiin ravuilla, simpukoilla, erilaisilla kinkuilla ja juustoilla, merikeitolla ja lopuksi vielä köyhillä perunoilla ja lihalla. Kaksitoista sekuntia ennen keskiyötä aloimme pistellä poskeemme kahtatoista viinirypälettä. Jokaisen rypäleen jälkeen kuului toivoa jotakin.

Maljojen kohottamisen jälkeen jatkoimme juhlimista aina aamukahdeksaan asti Carpassa, joka oli telttabaari keskusta-aukiolla. Se oli pystytetty varta vasten joulun ja uudenvuoden aikaa ajatellen. Ulkona oli neljä astetta lämmintä, mutta puulla sisustetussa teltassa ei palellut. Väenpaljous ja tanssiminen takasivat sen.

Uudenvuoden lupaukseni? Yritän ottaa ihan kaiken irti tästä keväästä ja nauttia elämän pienimmistäkin iloista. Ja matkustella paljon lisää. Marokko ja Portugali, Córdoba, Madrid ja Cadizin karnevaalit - täältä tullaan!

Elämä täällä ei aina ole mitään ruusuilla tanssimista. Milloin saa taistella kansainvälisten palveluiden kanssa ja milloin postimiesten. Ja milloin vähän kämppistenkin kanssa. Hyiset oltavat asunnossa ilman lämmitystä ja lämmintä vettä (lämmitettävä aina erikseen kaasulla) tekevät arjesta nihkeää toisinaan. Mutta kaikkeen tottuu ja ehkä aiemmin olen saanut tottua liian hyvään. Lisäksi elämä Suomessa on jatkanut kulkuaan siitä huolimatta, etten minä sitä ole siellä todistamassa. Tiedän jo nyt, että aika monet asiat on eri lailla kuin lähtiessäni Suomesta. Ehkä itsekin olen vähän eri, kun palaan. Vähän vahvempi ja aiempaa itsenäisempi. Ja niin monta kokemusta rikkaampi, maailmaa nähneempi. Tietoisempi siitä kuka olen ja mistä tulen. Ja siitä, mitä on koti ja mitä ikävä ja ystävyys.