Vikaa kertaa

Muistan vielä, miltä tuntui ekana iltana istua tässä huoneessa. Lattialla lojuvassa matkalaukussa vain se välttämättömin. Miten samaan aikaan tuntui tyhjältä ja epäuskoiselta, miten jalat jo vetivät pihalle tutkimaan uutta kaupunkia. Miten tuleva vuosi oli vielä sumua, vain aavistuksia siitä mitä tuleman pitää ja unelmia. Miten kaikki oli uutta ja ihmeellistä.

Vähä vähältä näkymät selvisivät ja nyt menneet kymmenen kuukautta ovat mielessä vedenkirkkaina. Miten uusista asioista ja vieraista kaduista lopulta tuli arkea. Miten tähän kaikkeen sulautui ja sopeutui. Miten kieli alkoi taipua espanjaan ja miten vahvaksi muodostui meidän ystäväpiiri. Tein melkein kaiken mitä tahdoinkin ja paljon sellaista, mitä en edes kuvitellut tekeväni. Jouduin uskomattomiin ja upeisiin tilanteisiin ja niihin joihin en olisi halunnut astua varpaallanikaan.

Nyt kaiken tekee viimeistä kertaa: Jätän hyvästejä puistonpenkeille ja kaupankassoille. Vikaa kertaa nostan rahaa tältä automaatilta, vikaa kertaa kävelen Elviralla, vikaa kertaa nousen nämä raput. Vaikka kyllä tiedänkin palaavani vielä jonain päivänä.

Toteutin monta unelmaa ja haavetta. Mutta niitähän tulee aina lisää. Nyt tämä seikkailu päättyy, jotta uudet voisivat alkaa.